Keittiön suunnittelu 2/4
Keittiön suunnittelu lähtee usein liikkeelle olemassa olevan tilan analysoinnilla. Tilan koko, muoto ja tekniset ratkaisut vaikuttavat keittiön kokoon ja muotoon.
Keittiösuunnittelun toisessa osiossa tutustutaankin eri muotoisiin ja mallisiin keittiöihin, niiden tilantarpeisiin sekä hyötyihin, että haasteisiin.
Artikkelin lopusta löydät muistilistan mitoista, joita tarvitset keittiön suunnittelun avuksi.
I-keittiö
I:n muotoisessa keittiössä kalusteet ja koneet sijoitetaan yhdelle seinälle. Tämä on yleensä pienten tilojen paras malli ja sopii yhdelle tai kahdelle hengelle.
Tämän mallinen keittiö sopii pieniin tiloihin ja sitä käytetäänkin usein nykyaikaisissa yksiöissä ja kaksioissa.
I-mallin keittiö ei voi olla muodoltaan kovin pitkä, jotta toimintojen välinen matka ei kasva liian suureksi. Kodinkoneiden sijoittelulle ei ole paljon vaihtoehtoja, mutta on tärkeää huomioida, että niiden väliin saadaan mahtumaan työskentelytilaa. Haasteena pienessä keittiössä onkin usein työskentelytason niukkuus.

II-keittiö
Tässä mallissa kalusteet ja koneet on sijoitettu kahdelle vastakkaiselle seinälle. Asettelu antaa edellistä mallia enemmän valinnanvaraa kodinkoneiden sijoittelulle.
Huomioi, että kalusterivien väliin jää tarpeeksi tilaa ovien ja laatikostojen avaamiselle sekä ohikululle. Tilaa tulee olla vähintään 120 cm.
Jos keittiön läpi kuljetaan, on erityisen tärkeää saada liesi ja vesipiste samalle seinustalle. Kuuman vesikattilan kanssa kääntyminen toiselle puolelle keittiötä voi aiheuttaa todellisia vaaratilanteita. Tämän mallisen keittiön etuna on se, ettei – usein epäkäytännöllisiä – nurkkaratkaisuja tarvita.

L-keittiö
L-keittiö muodostuu sijoittamalla koneet ja kalusteet kahdelle vierekkäin olevalle seinälle. Tämä on yleinen ja hyvin toimiva malli moneen kohteeseen. Ruokapöydän sijoittaminen keittiöön onnistuu hyvin L-mallin kanssa. Myös työskentelykolmio (josta puhuin edellisessä osiossa) on yleensä helppo toteuttaa tässä mallissa.
Ota suunnittelussa huomioon lähelle nurkkaa sijoitettujen koneiden ja kalusteiden ovien avautuminen.
Ovet eivät saa kolhia viereisiä kalusteita ja niiden tulee mahtua avautumaan estämättä vieressä olevan kalusteen tai kodinkoneen käyttöä.
U-keittiö/ keittiö niemekkeellä
Tässä mallissa toimintakolmion muodostaminen onnistuu parhaiten, koska kalusteet ja kodinkoneet on sijoitettu kolmelle seinälle.
U-mallin keittiöön muodostuu kaksi kulmaa, joten toimivien kulmaratkaisujen käyttäminen on tärkeää. Erilaisista kulmaratkaisuista kerron lisää keittiösuunnittelun seuraavassa osiossa.
U-muoto vaatii runsaasti tilaa keskilattialle.
Vastakkaisten kaapistojen välissä olisi hyvä olla jopa 160 cm tilaa. Tilaa tarvitaan huomattavasti reilummin, jos ruokapöytä sijoitetaan keittiön keskelle. Tuolilla istuvan ihmisen takaa tulee mahtua kulkemaan ja avaamaan esimerkiksi laatikostoja.

Keittiö saarekkeella
Myös saarekkeellinen keittiö vaatii riittävästi tilaa ollakseen toimiva. Saarekkeen ympärille tarvitaan noin 120cm tyhjää tilaa.
Saareke voi toimia pelkkänä työtasona ja sen toinen puoli voi olla rakennettu ruokailupaikaksi. Itse suosittelen, ettei saarekkeeseen lisätä liettä tai allasta, jos ne mahtuvat muualle keittiöön. Ns. tyhjä saareke toimii paremmin tarjoilutilana juhlissa. Se on toimiva ratkaisu myös paljon leipovalle.
Jos liesi kuitenkin sijoitetaan saarekkeeseen, olisi siinä hyvä olla myös allas. Altaaksi riittää pienikin malli, johon kuumat ja kiehuvat nesteet voidaan kaataa turvallisesti. Varsinainen isompi allas voi sijaita muualla keittiössä.
Muista sijoittaa saarekkeeseen tarpeeksi pistokepaikkoja ja tee saarekkeesta tarpeeksi suuri, mielellään vähintään 180 cm pitkä.

Mittaa suunniteltava tila tarkasti
Keittiön suunnittelu vaatii tarkkoja mittoja. Suosittelenkin, että annat myös ammattitaitoisen keittiömyyjän mitata suunniteltavan kohteen, jotta kaikki tulee varmasti huomioitua.
Omaa suunnittelutyötäsi varten tarvitset ainakin nämä tiedot ja mitat:
- seinien pituudet ja korkeudet
- ikkunoiden ja ovien koot ja sijainnit. Muista myös ikkunoiden alalaidan korkeus!
- pistorasioiden ja valonkatkaisijoiden paikat
- mahdollisten putkien ja lämpöpattereiden paikat
- vesipisteen paikka (mitattuna putkesta, ei hanasta) sekä liesituulettimen sijainti, jos se on kytketty hormiin
- huomioi ikkunan avautuminen, jos suunnittelet vesipisteen ikkunan eteen (kts. kuva alla)

Seuraavassa osiossa tutustutaan suunnittelun vaiheisiin ja järjestykseen. Mistä keittiön suunnittelu kannattaa aloittaa ja miten edetä?
Edellisen artikkelin löydät täältä.
Seuraa somessa!