kalusta tila
|

Kalusta tila toimivasti, huomioi tilan flow

Jokainen tila tulee kalustaa kyseiseen tilaan sopivilla ja sen toimintoja tukevilla kalusteilla. Kalustuksen tulee olla myös aseteltu toimivasti. Tässä artikkelissa perehdytään erityisesti siihen, miten kalusteiden asettelu vaikuttaa tilan flowhon. Flow tarkoittaa huoneessa olevia näkymättömiä polkuja, jotka muodostuvat kulkuaukkojen väleille kalusteiden lomassa kulkien. Kalusta siis tila toimivasti, flow huomioiden.

Huoneessa on hyvä flow, kun liikkuminen sujuu esteettömästi.

Älä kalusta vain seinien viereen

Tilan kalusteiden sijoittelua kannattaa siis miettiä flown näkökulmasta. Jotta tilassa on miellyttävää ja luonnollista liikkua, pitäisi siellä pystyä kulkemaan esteettä oviaukolta toiselle, oviaukolta portaisiin sekä myöskin ikkunoille. Myös kulku esimerkiksi keittiöpöydän tuolin takaa pitäisi onnistua, vaikka tuolissa istuu joku.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että huonekalut tulee asetella tilan seinustoille ja keskilattia jättää tyhjäksi. Se ei ole hyvä tapa kalustaa tilaa. Mieti kuitenkin, miten keskelle huonetta sijoitettu kaluste muuttaa huoneessa kulkua. Kalusteen ohi on pystyttävä kulkemaan sujuvasti eikä se saa estää tai hankaloittaa liikkumista.

tilan flow

Selkeä näkymä

Tilan kokemiseen vaikuttaa sujuvan liikkumisen lisäksi myös näkymät. Etenkin ensinäkymä. Tilan tulee olla helposti hahmotettavissa ja nähtävissä jo ensisilmäyksellä.

Kalusta tila asettamalla korkeat ja peittävän kalusteet tilan perälle ja pidä kulku sekä näkymä tilaan avoimena. Avoin ja selkeä sisäänkäynti houkuttelee astumaan peremmälle.

Seuraa somessa!

Samankaltaisia aiheita

  • Asiakkaan tarpeet ja sopimuksen teko

    Asiakkaan tarpeet Kun asiakas turvautuu suunnittelija apuun, hänellä on oletettavasti ongelma tai haaste, jota hän ei itse osaa ratkaista. Suunnittelijan työn tärkein vaihe onkin tunnistaa asiakkaan tarpeet, toiveet ja haaveet. Joskus asiakas ei heti itse edes tunnista tai osaa sanoittaa tarpeitaan. Taitava suunnittelija osaa kysyä oleellisia asioita ja asetella kysymyksensä niin, että asiakas ymmärtää ne….

  • Mitä sisustussuunnittelijan tulee osata?

    Valitettavan usein luullaan, että sisustussuunnittelija valitsee vain kivan värisiä maljakoita, pöyhii koristetyynyjä ja osaamiseksi riittää hyvä värisilmä. Todellisuudessa sisustussuunnittelijan työ on yllättävän monipuolista. Suunnittelijan työnkuvaan kuuluu mm. materiaalien, kalustuksen, toimintojen, valaistuksen ja rakennemuutosten suunnittelua. Työtä tehdään tarvittaessa yhteistyössä sähkö-, rakenne- ja lvi-suunnittelijoiden ja työmiesten kanssa. Vain muutamia mainitakseni. Myös mallinnusohjelmien käyttötaito, hyvä laskupää ja kyky…

  • Keittiön suunnittelu 3/4

    Edellisissä osioissa tutustuttiin mm. keittiön toimintojen sijoitteluun ja eri mallisiin keittiöihin. Tässä osiossa katsotaan missä järjestyksessä keittiön suunnittelu kannattaa tehdä. Mistä kannattaa aloittaa ja miten edetä? Aloita vesipisteestä Keittiön suunnittelu kannattaa aloittaa vesipisteen kohdalta. Jos suunnittelet olemassa olevaa kohdetta, vesipisteen paikka on jo määritelty ja sen siirtäminen ei ole kovin helppoa. Toki se on mahdollista,…

  • Valaisimien asennuskorkeus

    Hyvä ja toimiva valaistus kotiin syntyy kauniista valaisimista, oikeanlaisista polttimoista ja tietysti riittävästä ja tarkoituksenmukaisesta valaisimien määrästä. Myös valaisimen asennuskorkeus on syytä huomioida, jotta vältytään ikävältä häikäisyltä, häiritseviltä varjoilta tai valaisimien kolahtelulta päähän. Vanha kunnon mittanauha on hyvä apu, kun mietitään mille korkeudelle valaisin asennetaan. Tästä artikkelista löydät lisää suuntaa antavia asennuskorkeuksia sekä vinkkejä mitä…

  • Huomioi ainakin nämä 7 seikkaa suunnittelussa.

    Suunnittelua aloittaessa on tärkeää tutustua suunniteltavaan tilaan huolella. Olisi hyvä, jos pääsisit aina käymään suunnittelemassasi kohteessa paikan päällä. Pysähdy hetkeksi tarkastelemaan tilaa. Analysoi ja tunnista tilan erityispiireet ja ota havaintosi huomioon suunnittelussa. Käydään seuraavaksi läpi 7 tärkeää seikkaa, joita tilassa kannattaa tutkia. 1. Toiminnot Mitä tilassa tehdään? Mitkä ovat siellä tapahtuvat toiminnot? Halutaanko tilaan lisätä…

  • Pienen kodin sisustus 

    Niukoissa neliöissä tila kannattaa ottaa tehokkaasti käyttöön. Pienen kodin sisustus muodostuu harkituista valinnoista ja oivaltavista, tilaa säästävistä ratkaisuista.  Tässä artikkelissa tutkitaan ratkaisuja, joilla pienikin asunto saadaan toimivaksi ja tuntumaan kokoaan suuremmalta.   Ajattele kuutioita, älä neliöitä  Kun lattiatilaa on vähän, kannattaa hyödyntää seiniltä löytyvä tila. Yleensä tiloja suunnitellaan neliöt mielessä ja kalustusta sommitellaan lattiapinnalle. Pienen kodin…