sisustusinspiraatio

Missä luovuus luuraa?

Halusin kirjoittaa välillä jostain vähemmän konkreettisesta – mutta suunnittelijalle lähes elintärkeästä – aiheesta, nimittäin inspiraatiosta ja luovuudesta. (Sisustusinspiraatio taitaa olla yksi käytetyimmistä hakusanoista tällä alalla.)

Joskus hyvät ideat ovat hukassa ja työskentely takkuaa. Oikeastaan työ ei etene lainkaan. Tarvitaan lähtökohta, joku innostava tarttumapinta, joka antaa lähtölaukauksen suunnittelulle. Inspiraation löydyttyä työnimu yleensä viekin mennessään ja tulosta alkaa syntyä.

Ok, välillä inspiraatio voi olla hukassa saman projektin aikana useammankin kerran. Joskus taas ajatukset virtaavat, ideoita tulee vauhdilla eikä työtä malttaisi lopettaa.

mistä inspiraatiota

Inspiraatiota metsästämässä

Mistä sitten hakea inspiraatiota, jos ns. runosuoni ei kuki? Jokainen varmasti inspiroituu eri tavoin. Itse suuntaan usein Pinterestiin katselemaan kuvia.

Katsele

Inspiroivissa kuvissa ei välttämättä tarvitse olla konkreettisesti tiloja tai sisustuksia. Idea värimaailmaan voi löytyä vaikkapa jostain asetelmasta ja ajatus valaistuksesta vaikkapa tunnelmallisen ravintolan kuvasta.

Yleensä nappaan inspiroivimmat kuvat talteen ja pidän ne suunnitelman etusivulla muistuttamassa mistä kaikki sai alkunsa. Näin ajatus ja ideat pysyvät kurissa eikä tule rönsyiltyä liikaa.

Suunnitellessani tunnelmallista kahvilaa keräsin kuvakollaasiin mm.1900-luvun alkuvuosikymmenien tyylisiä tiloja, värimaailmoja, kuvia ajan ihmisistä. Lisäksi kuuntelin suunnitellessa hidastempoista musiikkia, jota kuvittelin soitettavan täällä suunnittelemassani kahvilassa.

sisustusinspiraatio

Kuuntele

Musiikki onkin hyvä inspiraation lähde. Oma musiikkimakuni on hyvinkin laaja ja valitsen kuulokkeisiin usein suunniteltavan tilan henkeen sopivaa musiikkia. Joskus biisivalinta pohjautuu omaan mielentilaan. Tarvitsenko musiikilta sillä hetkellä energiaa vai mielen rauhoittumista, iloista mieltä vai melankolista tunnelmaa?

Liiku

Parhaat ideani ja oivallukseni ovat aina syntyneet kävellessä. Metsä on minulle tärkeä paikka ja käynkin usein metsäkävelyillä koirani kanssa.

Kävellessä on hetki aikaa keskittyä kuuntelemaan omia ajatuksiaan ilman keskeytyksiä. Kotona ollessani saan harvoin olla yksin ajatusteni kanssa. Ja jos joskus saisinkin, on kotona vaikea vain olla ja miettiä. Aina mukamas löytyy jotain tärkeämpää tekemistä, puunaamista, järjestelemistä jne.

Kävellessä on pakko irtaantua kaikesta muusta ja antaa aivoille lepohetki. Kävely lisää tutkitusti luovuutta.

luovuus

Älä pinnistele

Jos hyvät ideat ovat hukassa ja suunnittelutyö ei etene, parasta olisi jättää asiat hetkeksi hautumaan ja tehdä jotain muuta.

Tutkimusten mukaan uusia ideoita syntyy, kun teemme jotain normaalista poikkeavaa.

Keskeytä siis rutiinit ja seiso vaikka hetki kirjaimellisesti päälläsi!  Aivot tuottavat uudenlaisia ratkaisuja ja ideoita, kun annat niille jotain uutta koettavaa.

Pidä tauko

Työskentelyn keskeytys tekee hyvää, vaikka meneillään olisi hirmuinen flow.

Hetken tauon jälkeen näkee asiat taas uusista näkökulmista ns. tuoreilla silmillä. Irrottautumisen jälkeen syntyy usein vielä edellistä parempia ideoita. Myös mahdollisten virheiden huomaaminen on helpompaa, kun omaan työhön ottaa hieman etäisyyttä.

Missä sinun inspiraatiosi luuraa? Miten parhaat ideat ja luovat hetket syntyvät?

Seuraa somessa!

Samankaltaisia aiheita